Lapset eivät kunnioita vanhempiaan

Muokattu 1.10.2023: lisätty kirjasuosituksia. 

Nuorimman lapseni opettaja aloitti tällä aiheella syksyn ensimmäisen vanhempain illan.

Jäin miettimään asiaa syvällisemmin ja minustakin tämä ongelma on näkynyt enenevässä määrin jo pidemmän aikaa ihan katukuvassa, että kaikki ihmiset eivät kunnoita toisiaan tai toisten omaisuutta.

Paras paikka missä tähän asiaan voi saada muutosta, on oma koti ja siellä lapsen tärkeimmät aikuiset.

Opettaja jatkoi kertomalla, että teini-iässä lapset joka tapauksessa haluavat rikkoa rajoja ja jos rajat ovat tiukat ja kun niitä rikotaan, pysytään vielä sallitulla alueella. Mutta jos rajat ovat valmiiksi jo löyhät ja kun niitä rikotaan, voidaan mennä jo ei-sallitulle alueelle. Saati sitten jos rajoja ei ole ollenkaan ja teini haluaa niitä joka tapauksessa rikkoa, hän rikkoo jo yhteiskunnan asettamia rajoja.

Eli rajat pitää olla sen verran tiukat, että niitä on vara venyttää. Ja minä ajattelen sen nimenomaan rajojen venyttämisenä, en rikkomisena. Olen jo useamman vuoden keskustellut lasten kanssa rajoista ja selittänyt miksi jokin asia on näin. Samalla lapset ovat oppineet keskustelua ja asioista neuvottelua. Se on joustamista kumpaankin suuntaan. Väitän, että minulla on lapsille tiukat rajat, en esimerkiksi hyväksy lainkaan toisen satuttamista, haistattelua, haukkumista, kiroilua, yms, mutta toisaalta meillä ei näy tiukka kuri sellaisena, millaisena se yleensä mielletään näkyväksi. En huuda, kiukuttele tai mesoa tekemättömistä kotitöistä tai lattialla lojuvista tavaroista. Sanon nätisti, että laitappas vaatteesi naulakkoon tai voisitko nostaa tuon tavaran oikealle paikalleen tai ihan vaan totean, että sitten kun olet pessyt kätesi, voit tyhjentää oman osuutesi tiskikoneesta. Tarvittaessa perustelen asian, jos lapsi vastustelee ja muistan kiittää yleensä jo siinä vaiheessa, kun lapsi on tarttunut työhön. Yksi hyvä perustelu on, että jos kaikki perheenjäsenet hoitavat oman osansa kotitöistä, niin sitten ehdimme tehdä jotain yhdessä, esim pelata jotain lautapeliä.

Meillä lapset osallistuvat iälleen sopiviin kotitöihin. Meillä ei huudeta tai kiukutella kotitöiden tekemisestä, vaan niistä keskustellaan ja neuvotellaan. Tarkoitan tällä siis sitä, että vanhempi ei huuda tai kiukuttele, että taaskaan ketään ei ole tehnyt mitään kotitöitä. Meillä saa valita, viekö tänään kompostin, roskat vai muovinkeräyksen. Saa valita, meneekö koirien kanssa lenkille tänään vai huomenna. Saa valita mitkä astiat tyhjentää tiskikoneesta. Saa valita, ottaako omat kuivat vaatteet pyykkinarulta heti vai juuri ennen kuin pesukone on pessyt uuden satsin. Tämä on aiheuttanut sen, että joskus lapset tekevät jopa pyytämättä jonkin kotityön tai enemmän kuin oman osuutensa tietystä kotityöstä 💓

Tämä vaatii kyllä itseltä arjen kiireessä tiettyä asennetta ja itsehillintää. Jos stressitaso on korkealla, itsensä hillitseminen ei ole niin helppoa. Itse olen joutunut laskemaan tiettyjä kriteereitä, jotka minuun on iskostettu jo lapsuudenkodissa, esim siisteydestä tai kotitöiden tekemisen nopeudesta. Tämän myötä myös stressitasoni on paljon matalampi, eikä minun edes tee mieli kiukutella mistään asiasta. Olen myös opetellut siihen, että minulla ei ole enää mitään odotuksia siitä, että joku olisi minun pyytämättäni tehnyt jotain kotitöitä. Se on useimmissa perheissä suuri riidanaihe ja muistan itsekin aiemmin useita tilanteita, joissa itseä on todella ärsyttänyt se, kun itse tulet väsyneenä töistä kotiin, eikä kukaan ole tehnyt mitään kotitöitä. Kukaan ei ole ajatusten lukija, eikä olisi voinut tietää, että olisit toivonut jonkun vaikka tehneen ruokaa, jos et ole sitä pyytänyt. Tämä kannattaa pitää mielessä!

Lukusuosituksia:

Perry, Philippa; Kunpa vanhempasi olisivat lukeneet tämän kirjan (ja lapsesi kiittävät, että sinä luit)

Tahkokallio, Keijo; Uskalla olla lapsellesi aikuinen

Sinkkonen, Jari; Onnellinen lapsi

Jokinen, Seppo; Isän ikävä

Chapman, Gary; Rakkauden kieli